perjantai 2. syyskuuta 2022

Oikeanlainen poliittinen päätöksenteko pyrkii pitkäjänteisyyteen, vaikkei aina onnistuisikaan ennakoimaan kaikkea. Tekevälle sattuu, se on hyväksyttävä niin yrittäjyydessä kuin muussakin arjessa. Se että laitetaan tavallinen yrittäjä / kansalainen ikuiseen ulosottoon, missä viedään kaikki kannusteet, ei ole kansan, eika kansantaloutemme etu, vaan riippakivien tekoa muiden taakaksi

Eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaa Seppo Lehto ja vainotulet 16.6.2007 Totuus miehittäjä-Ryssästä vaatii toimintaa eli aluepalautuksia kaikille miehittäjä-Ryssän sotarikosten ja miehityksistä kärsiville kansoille / valtioille.


Eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaa historioitsija Seppo Lehto ottaa kantaan tuoden näkemyksiinä omalla listallaan eduskuntavaaleissa 2023 tai mahdollisella yhteislistalla Sinimusta Viheroikeisto aiempien yliopistovaalien tapaan

AKS:n ja isänmaallisen oikeiston arvot raittius ja päihteiden karttaminen keskiöön kansakunnallemme

Oikeanlainen poliittinen päätöksenteko pyrkii pitkäjänteisyyteen, vaikkei aina onnistuisikaan ennakoimaan kaikkea. Tekevälle sattuu, se on hyväksyttävä, niin yrittäjyydessä kuin muussakin arjessa. Se että laitetaan tavallinen yrittäjä / kansalainen ikuiseen ulosottoon, missä viedään kaikki kannusteet, ei ole kansan, eikä kansantaloutemme etu, vaan riippakivien tekoa muiden taakaksi. 

Vaaliteemani eduskuntavaaleissa 2023 kokonaisen Suomen kansallisen edun puolustaminen aluepalautuksin miehittäjä-Ryssältä, maahanmuuttopolitiikassa vain samoilla arvoilla olevia ihmisia esim ukrainalaisia, järkevä verotuksen muuttaminen Eestin verolakien mukaiseksi, se olisi oikeaa taloudenpitoa sekä yrittäjyyden ja työnteon edellytysten parantamista jokaiselle, kun yhdistetään lainsäädäntöön myös USA:sta tuttu 3 vuoden velka-akordi eli velkojen mitätöinti 3 v velkasaneerauksen jälkeen. 

Yhteiset verovarat on käytettävä alkuperäkansamme hyväksi, ei erilaisin Kirgisia tupakkavalistus tai Afrikan  ylipopulaatioiden tänne rahtaamisille. Afrikan Sarven somaleilla on tilana koko Itä-Afrikka jo nyt. Ei pidä tukea alueemmen siirtomaaksi muuttamista. Tavallisen välinpitämättömän ihmisen arkea ei voi auttaa, jolleivat myös itse aktivoidu tuomaan asioitaan julki vaikenemisen sijasta. Turhat puheet tavallisen ihmisen keskiöstä voi unohtaa, sillä jos edellytyksiä ei luoda niin mikään ei eten. 

Eduskuntavaaliehdokas Lehto Seppo eduskuntavaaleissa 2023 Pirkanmaalla Tampere Nokia Lempäälä Kangasala Ylöjärvi Pirkanmaan ykkösvaihtoehto tervejärkisiin ratkaisuihin




Suomalaiset aiemmat isänmaan perusarvot ovat ollett puolustamisen arvoisia, nykyisin tuppaa unohtumaan mikä on olennaista. Suomalaisten rehellisyys ei pitkälle kanna, jos annetaan itseään kusettaa ryssäläisellä / bryssäläisellä valhekielellä maamme velkaannuttamisen tärkeydestä ja maahanmuuton kasvattamisesta, alkuperäkansan velkaantuessa ja elintason pudotessa.

Seppo Lehto Huk historioitsija moniosaaja monessa mukana
2.9.2022 Tampereella matkalla eduskuntaan ajattelevien ihmisten tuella eduskuntavaaleissa Pirkanmaalla 2023

Islamisaation vastustaminen kuuluu ilman muuta yhteiskuntamme perusarvoihin, ympärileikkaukset, lapsimorsiamet edustavat pimeää keskiaikaa, noitavainoja etc.

Open to Parliament Lehto Seppo eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaa 
https://Seppo-Lehto-eduskuntavaaliehdokas.blogspot.com


-------------------------
----------------

Sinimusta viheroikeisto Tampereen mahdollinen eduskuntavaalilista kun ehdokkaita enempi kuin 1 eduskuntavaaleissa 2023. = Ilmottautumisia vapaussoturi@gmail.com kautta yhteislistan saamiseksi kasaan.

Tausta: Sinimusta Viheroikeisto Seppo Lehto ja Olli Heikkilä Tampereen yliopiston edustajistovaaleissa 2018 (Ei pikkumustissa)
Valintasi = Valkoinen tulevaisuus Suomesssa suomalaisille, mustaa tulevaisuutta ei halunne kukaan vaikka kaamos lähestyy. 
Sananvapausmielenosoitus oli 21.10.2017 klo 12 Tampereella. Kiitoksia osallistuneille ja kiitos kannatuksestanne yliopistovaaleissakin äänenne antaville
-----------

maanantai 16. marraskuuta 2020

Valkoisemman tulevaisuuden asialla, otetaan Suomi takaisin Seppo Lehto kuntavaaliehdokas Tampereen kuntavaaleissa 2021 ja tuellanne kuntavaalien jälkeen Tampereen kaupunginvaltuustossa

Kommunismin valheille loppu seuraavissa kuntavaaleissa samoin kuin kävi hallintojohtajalle joka lähti kommarivalehtelijoiden kelkkaan nimitellen Herran siunausta kommariläpyskä aviisin toimittajan tapaan erilaisten iiris suomela tapaisten stalinistien lailla

Toivokaamme Jumalan kostoa oheiseen tapaan kaikille kommarivalheita levittäville kuten kävi Stalinillekin ;)

Vieläkin näkyy netissä kommarihorovittujen valheet, muussakin kuin vapaussota 1918 taustoituksessa wikipediassa.
Ko hallintojohtaja yliopistolla kuoli jumalan kostona heti ko kommunistisen tulkintansa / päätöksensä jälkeen. Pitänee siitäkin vielä julkisuudessa vittuilla ;) Herran siunauksen solvaaminen johti hallintojohtajan kuolemaan ;) Tampereen punikkiyliopistossa. Näin käyköön kaikille kommariloisille keskuudessamme.

Kuolema kommunistisille tulkitsijoille jatkossakin:
Vaadin poistettavaksi googlehausta kommarihorojen solvaukset: Oheinen on solvaavaa kommunistitoimittajien tulkintaa aviisissa. Normaali morottaminen ei ole "natsismia" tai kommunismia tmv.aa vaan ihan normitoimintaa: Natsitervehdys yliopiston tiloissa oli liikaa: Seppo Lehto lensi ...www.aviisi.fi › 2017/11 › natsitervehdys-yliopiston-tilo...
6.11.2017 — KESKUSVAALILAUTAKUNTA on tänään maanantaina kokouksessaan päättänyt sulkea Seppo Lehdon ulos Tampereen yliopiston ...


Seuraavissa kuntavaaleissa Seppo Lehto jakaa jälleen Herran siunausta kommarivaleita jakavien kommarien uudelleenkastamiseksi "ihmisiksi" nykyisen kommarirottastatuksensa sijaan ;) ja totuuden tulemiseksi julki siitä miten asioita pitää käsitellä.

Aviisilla ja Tampereen punikkirotilla ei ole riittänyt Donald Trumpin presidenttikampanjoiden vastaavia Herran siunauksia nimitellä "natsismiksi" ;) näkee millaisia lapsennussijoita nämä kommarihorovitut ovat laatuaan?


Valkoisemman tulevaisuuden asialla, otetaan Suomi takaisin Seppo Lehto kuntavaaliehdokas Tampereen kuntavaaleissa 2021 ja tuellanne kuntavaalien jälkeen Tampereen kaupunginvaltuustossa 

Nähdään somessa ja kommunikoidaan twitterissä ja blogien kommenttiosioiden kautta ;)?


--------------------
--------------------

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Seppo Lehto ja Olli Heikkilä Sinimusta Viheroikeiston ehdokkaina Tampereen yliopiston edustajistovaaleissa 2018. Osallistukaa.

Isänmaan valkoiset ehdokkaat ilman mustan tulevaisuuden hyväksyntää: Seppo Lehto ja Olli Heikkilä Sinimusta Viheroikeiston ehdokkaina Tampereen yliopiston edustajistovaaleissa 2018. 

Osallistukaa Sinimustan Viheroikeiston ehdokkaiden tukemiseen äänestämällä ja levittämällä sanomaa ehdokkuudestamme somessa, kiitos.

Suomen on kiittäminen itsenäistymisestään Saksaa ja jopa natseja viime sodissa tuestaan miehittäjä-Ryssää vastaan. Natsismi ei ole ollut ongelma vain miehittäjä-Ryssä ja nykyinen matuinvaasio islamin kera http://eduskuntavaaliehdokas-Pirkanmaalla.blogspot.fi




------------------------
Seppo Lehto vietti syntymäpäiväviikkonsa Tartossa syyskuun ensimmäisellä viikolla. Ohessa kuva 5.9.2018 Tarton yliopiston luonnontieteellisestä puutarhasta:




Kuva alla 8.8.2018  Tampereen Teknillisen yliopiston ruokalasta edarivaalien aloituskampanja yhteydessä odotellessa Olli Heikkilän saapumista paikalle:

Oppikaamme kunnioittamaan menneiden sukupolvien saavutuksia alistumatta matuinvaasioiden = ylipopulaatioiden vyörymiseen keskuuteemme elämään kustannuksellamme



------
Oppikaamme toimimaan oikein niin pihoissa, puutarhoissa kuin kansakuntaamme uhkaavien vaarojen suhteen: Kansakunnan metsuri käytettävissänne keskuuteemme tulleen roskainvaasion pysäyttämiseksi. Luonto ei hoida edes rajumyrskyinä kaikkea tarvittavaa. Ottakaamme äärimmäiset keinot käyttöön kaataaksemme roskainvaasiot ja papittarensa keskuudestamme 
http://eduskuntavaaliehdokas.blogspot.fi eduskuntavaaliehdokas historioitsija Huk Seppo Lehto. 

Ohessa toiminnan mallia videolla: Katso opettavainen kansakunnallinen video miten pitäää toimia mm liian lähelle istutettujen puiden suhteen:

----------------------------------------
Seppo Lehto juhli 56 vuotissyntymäpäiviään nauttien valkoisesta ympäristöstään Tartossa ilman loisia ympärillään. Kuva Tarton yliopiston luona olevan saksalaisravintolan luota missä oli oikein hyvää ruokaa ja olutta virolaisneito Pillen tarjoillessa ruokaa mikä oli oikein kiitettävää.
-----

https://sinimusta-viheroikeisto.blogspot.com/

--------


torstai 30. elokuuta 2018

Sinimusta Viheroikeisto kokoontui pohtimaan julkisesti videolla Hämeen hallinto-oikeuden päätöstä Tampereen teknillisellä yliopistolla 30.8.2018

-------
Sinimusta Viheroikeisto ja sen ehdokkaat Olli Heikkilä ja Seppo Lehto kokoontuivat pohtimaan julkisesti videolla Hämeen hallinto-oikeuden päätöstä Tampereen teknillisellä yliopistolla 30.8.2018

-----
Ohessa Hämeen hallinto-oikeuden stalinistinen perusoikeuksiemme suojaa loukkaava monikertainen törkeä ja paheksuttava päätös, minkä tekijät olisivat 1918 laitettu hankeen kommunistisen ja stalinistisen punamädän edustajina:

--------------------------------

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 1 (6)
Postiosoite Käyntiosoite Puhelinvaihde Faksi Sähköposti Raatihuoneenkatu 1 Arvi Kariston katu 5 029 56 42200 029 56 42269 hameenlinna.hao@oikeus.fi 13100 HÄMEENLINNA 13100 HÄMEENLINNA
Antopäivä Päätösnumero 21.8.2018 18/0300/2
Diaarinumero 02548/17/1305
Asia Yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalia koskeva valitus
Valittaja Seppo Lehto
Päätös, josta valitetaan
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan keskusvaalilautakunnan päätös 20.11.2017 § 6
Keskusvaalilautakunta on 6.11.2017 tekemällään päätöksellä (§ 6) päättänyt sulkea Lehdon pois Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaa- leista vaalimainonnan sääntöjen toistuvan tahallisen rikkomisen ja kirjallisen varoituksen törkeän laiminlyönnin takia.
Keskusvaalilautakunta on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Lehdon ylioppilaskunnan keskusvaalilautakunnan päätöksestä tekemän oikaisuvaati- muksen.
Päätöksen perusteluissa on viitattu yliopistolain 46 §:ään, vaalijärjestyksen säännöksiin, vaalikuulutukseen sekä vaalimainonnan ohjeisiin ja rajoituksiin. Keskusvaalilautakunta on pitänyt epäuskottavana Lehdon selitystä, jossa hän on kertonut, ettei ole tehnyt natsitervehdystä vaan tamperelaisen moro-terveh- dyksen. Lehto on jatkanut kirjallisen varoituksen jälkeen vaalimainonnan
2 (6) sääntöjen rikkomista eikä ole poistanut vaalimainonnan sääntöjen vastaisia ku- via vaalimainontaan käytetyistä kanavistaan. Rikkomus eli natsitervehdyksen esittäminen on luonteeltaan törkeä.
Käsittely hallinto-oikeudessa
Vaatimukset hallinto-oikeudessa
Keskusvaalilautakunnan päätös on kumottava ja edustajistovaalien 2017 tulok- set on mitätöitävä ja vaalitoimitus on määrättävä uusittavaksi välittömästi.
Perusteet
Moni keskusvaalilautakunnan jäsen on ollut itse ehdolla vaaleissa, joten he ovat olleet esteellisiä päättämään Lehdon vaaleista poissulkemisesta.
Lehto on osallistunut Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaa- leihin syksyllä 2017 osana Sinimusta Viheroikeisto -ehdokaslistaa. Lehto on suljettu pois vaaleista, koska hän on keskusvaalilautakunnan mukaan käyttänyt vaalimateriaalissaan natsitervehdystä. Tosiasiassa kyse on ollut tamperelai- sesta Moro-tervehdyksestä, jossa nostetaan oikea käsi ja sanotaan ”S ́on moro”.
Niiltä ylioppilaskunnan jäseniltä, jotka ovat äänestäneet Lehtoa ennakkoäänes- tyksessä on viety äänioikeus, koska Lehto on suljettu pois ennakkoäänestyksen jälkeen. Ylioppilaskunnan jäseniä on johdettu harhaan pitämällä Lehto viralli- sella ehdokaslistalla Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan virallisella ilmoi- tustaululla.
Lehdon sulkeminen pois vaaleista hänen väitetyn poliittisen kantansa perus- teella on rikkonut hallintolain 6 §:n yhdenvertaisuusperiaatetta ja tarkoitussi- donnaisuuden periaatetta. Lehdolle on annettu samasta teosta kaksi eri rangais- tusta, mikä ei ole sallittua oikeusvaltiossa. Hänelle on annettu ensin kirjallinen varoitus ja ehdollinen vaaleista pois sulkeminen. Sen jälkeen hänet on suljettu pois vaaleista saman teon takia. Ehdollinen poissulkeminen ei ole myöskään vaalijärjestyksessä mainittu rangaistusmuoto.
Edustajistovaaleihin osallistujille ei ole annettu tilaa tai tilaisuutta koskevia sääntöjä tai hyviä tapoja koskevia määräyksiä. Tampereen yliopiston ylioppi- laskunta on 1.6.2017 antanut vaaliin osallistujille ”Ohjeet ja rajoitukset vaali- mainonnalle” -nimisen dokumentin. Asiakirja ei sisällä lainkaan määräyksiä, joita voisi ylipäätään rikkoa. Päätöksessä on väitetty, että hallintojohtajan mu- kaan natsitervehdysten esittämiselle on nollatoleranssi myös yliopiston ti- loissa. Kysymys on yksittäisestä yliopiston virkamiehen henkilökohtaisesta mielipiteestä, jota ei ole hallinnossa dokumentoitu tiloja käyttävien sitovaksi säännöksi, eikä se voi olla oikeusvaltiossa sitova velvoite, jonka rikkomisesta voitaisiin rangaista. Lehto ei ole Tampereen ylioppilaskunnan tai keskusvaali- lautakunnan määräysvallan alainen. Keskusvaalilautakunnan päätöksen olisi tullut perustua yleisesti hyväksyttyihin perusteluihin eikä tulkinnanvaraisiin mielipiteisiin.
Lehto on julkisesti ilmoittanut, ettei hän ole uusnatsi eikä kansallissosialisti eikä hän ole ollut koskaan minkään totalitaarisen sosialistipuolueen tai natsi- puolueen jäsen. Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan toiminta Lehdon
3 (6) yksilön vapauksia vastaan on ollut tosiasioista piittaamatonta mielivaltaa ja Lehdon leimaamista. Toimilla on pyritty saamaan oma julkikuva näyttämään paremmalta väitetyn natsismin vastustamisella. Kyse on ollut tarkoitushakui- sesta vasemmistolaisesta ideologiasta kumpuavasta vainosta. Tamperelaisen Moro-tervehdyksen leimaaminen natsitervehdykseksi on tamperelaisten kult- tuurin sortoa.
Lehto on viitannut lisäksi oikaisuvaatimukseensa, antamaansa vastineeseen ja Sinimusta Viheroikeiston antamaan vastineeseen. Lehto on oikaisuvaatimuk- sessaan vedonnut muun ohella siihen, että sosiaalisessa mediassa tapahtuva vaalimarkkinointi on maan tapa eikä keskusvaalilautakunta voi sitä rajoittaa. Keskusvaalilautakunnan toiminta on ollut ennakkosensuuria, jolla on rikottu Lehdon sananvapautta. Lehto on lisäksi vedonnut hallintolain 1 §:ään, 31 §:ään ja 49 g §:ään ja hän on liittänyt oikaisuvaatimukseensa kuvia henki- löistä, jotka ovat tervehtineet vastaavalla tavalla oikea käsi ylhäällä eikä se ole ollut hyvien tapojen vastaista.
Lausunnot ja selitykset
Tampereen yliopiston ylioppilaskunta on antanut lausunnon.
Lehto on antanut selityksen.
Hallinto-oikeuden ratkaisu ja perustelut
Hallinto-oikeus hylkää valituksen.
Perustelut
Esteellisyys
Yliopistolain 30 §:n 1 momentin mukaan yliopistossa ja ylioppilaskunnassa sovelletaan hallintolakia niiden hoitaessa julkista hallintotehtävää. Hallintolain esteellisyyssäännöksiä sovelletaan kuitenkin kaikessa yliopiston toiminnassa.
Hallintolain 27 §:n mukaan virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen.
Pykälän 2 momentin mukaan mitä virkamiehen esteellisyydestä säädetään, koskee myös monijäsenisen toimielimen jäsentä ja muuta asian käsittelyyn osallistuvaa sekä tarkastuksen suorittavaa tarkastajaa.
Hallintolain 28 §:n 1 momentin mukaan virkamies on esteellinen: --- 7) jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaaran- tuu.
Keskusvaalilautakunnan jäsenet Mikael Malkamäki, Henrik Jaakkola, Melina Kukkonen ja Heljä Ossa ovat olleet ehdolla Tampereen yliopiston ylioppilas- kunnan edustajistovaaleissa. Hallinto-oikeus toteaa, ettei yliopistoa koskeva lainsäädäntö tai yliopiston omat normit sinänsä estä ehdokkaan toimimista keskusvaalilautakunnassa. Kun päätettävänä on ollut kysymys kilpailevan kanssaehdokkaan vaaleista poissulkemisesta, kyseisten vaalilautakunnan
4 (6) jäsenten puolueettomuus on kuitenkin ehdokkuuden vuoksi vaarantunut. Mal- kamäki, Jaakkola, Kukkonen ja Ossa ovat siten olleet esteellisiä.
Keskusvaalilautakunnan päätökset ovat näin ollen syntyneet virheellisessä jär- jestyksessä. Lähtökohtaisesti esteellisyys johtaa päätöksen kumoutumiseen, minkä jälkeen asia on käsiteltävä uudelleen esteettömässä kokoonpanossa. Nyt valitun Tampereen yliopiston edustajiston toimikausi on poikkeuksellisesti vain vuoden pituinen ja uudet edustajistovaalit järjestetään jo syksyllä 2018. Asiaa ei käytännössä ehditä käsitellä uudelleen ennen toimikauden loppua. Näissä olosuhteissa hallinto-oikeus ei kumoa valituksenalaista päätöstä, vaan ratkaisee Lehdon valituksen pääasian osalta.
Pääasia
Sovellettava oikeusohje, vaalijärjestys ja vaaleja koskeva ohjeistus
Yliopistolain 3 §:n 1 momentin mukaan yliopistoilla on itsehallinto, jolla tur- vataan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus. Itsehallintoon kuuluu päätöksenteko-oikeus sisäiseen hallintoon kuuluvista asioista.
Tampereen yliopiston edustajiston 15.3.2017 hyväksymän vaalijärjestyksen 9 §:n mukaan keskusvaalilautakunta julkaisee pykälästä tarkemmin ilmene- vällä tavalla vahvistamansa ohjeet ja rajoitukset vaalimainonnalle.
Vaalijärjestyksen 38 §:n mukaan keskusvaalilautakunta määrää rangaistukset äänestäjille, ehdokkaille, vaaliliitoille ja vaalirenkaille sääntöjen sekä keskus- vaalilautakunnan antamien määräysten rikkomisesta asianosaisia kuultuaan. Käytettävien rangaistuskeinojen suuntaviivat on määritettävä samalla kun kes- kusvaalilautakunta vahvistaa ohjeet ja rajoitukset vaalimainonnalle. Keskus- vaalilautakunnalla on oikeus sulkea pois ehdokas vaalivilpin tai keskusvaali- lautakunnan määräysten törkeän rikkomisen johdosta.
Keskusvaalilautakunnan käytössä olevat rangaistusmuodot ovat seuraavat: 1. kirjallinen varoitus 2. ehdokkaan, vaaliliiton tai renkaan vaalimainontaa koskevat rajoitukset 3. vaaleista poissulkeminen.
Keskusvaalilautakunta on julkaissut 1.6.2017 päivätyn asiakirjan ”Ohjeet ja rajoitukset vaalimainonnalle vuoden 2017 edustajistovaaleissa”. Sen mukaan vaalimarkkinoinnissa tulee ottaa huomioon tilan ja tilaisuuden säännöt sekä hyvät käytöstavat.
Saatu selvitys
Keskusvaalilautakunta on saanut ilmoituksen, jonka mukaan Lehto on julkais- sut kuvan, jossa hän on tekemässä natsitervehdystä Tampereen yliopiston ti- lassa ja kuvatekstissä on kerrottu hänen ehdokkuudestaan ylioppilaskunnan vaaleissa. Valokuvaliitteiden mukaan Lehto seisoo kuvissa yksin tai yhdessä muiden henkilöiden kanssa oikea käsi kohotettuna noin 45 asteen kulmaan.
Keskusvaalilautakunta on antanut 1.11.2017 kirjallisen varoituksen Lehdolle vaalimainonnan sääntöjen rikkomisesta ja todennut, että ellei edustajistovaa- lien markkinoinnin yhteydessä käytettyjä natsitervehdyskuvia ole poistettu
5 (6) määräpäivään mennessä, keskusvaalilautakunta päättää myöhemmässä ko- kouksessa Lehdon vaaleista poissulkemisesta. Keskusvaalilautakunta on edel- lyttänyt, ettei edustajistovaaleihin liittyvässä mainonnassa jatkossa käytetä kansallissosialistista symboliikkaa vaaleista poissulkemisen uhalla. Päätök- sestä ilmenee lisäksi, että Tampereen yliopiston hallintojohtajan mukaan natsi- tervehdysten esittämiselle on nollatoleranssi myös yliopiston tiloissa.
Keskusvaalilautakunta on 6.11.2017 päättänyt sulkea Lehdon pois vaaleista, koska hän ei ole poistanut kuvia ja hän on julkaissut niitä myös lisää.
Oikeudellinen arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset
Yliopistojen itsehallinto on turvattu Suomen perustuslaissa. Yliopiston autono- miaan sisältyy oikeus asettaa itse hallintoelimensä, jotka päättävät sisäiseen hallintoon kuuluvista asioista. Tähän kuuluu myös oikeus sisäiseen norminan- toon. Keskusvaalilautakunta on Tampereen ylioppilaskunnan nimittämä toi- mielin, jolla edustajiston hyväksymän vaalijärjestyksen mukaan on oikeus an- taa vaalimainontaa koskevia ohjeita ja määräyksiä. Ohjeille on siten laillinen peruste ja jokainen vaaliin osallistuva ehdokas on velvollinen noudattamaan niitä.
Hallinto-oikeuden arvioitavana tässä asiassa on, onko Lehdon katsottava käyt- täytyneen hyvien käytöstapojen vastaisesti ja onko hän toiminut yliopiston ti- lasääntöjen vastaisesti.
Valokuvaliitteiden perusteella Lehto kohdistaa kameralle kädellä tervehdyk- sen, joka ei ole tulkittavissa muuksi kuin niin sanotuksi natsitervehdykseksi. Lehdon perustelut tamperelaisesta moro-tervehdyksestä tai hänen oikaisuvaati- mukseen liitetyt asiayhteydestä irrotetut kuvat eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin. Kyseinen tervehdys on yleisesti tunnettuna seikkana hyvien tapojen vastainen. Lehto on viimeistään varoituksen saatuaan tullut tietoiseksi myös siitä, ettei yliopisto hyväksy mainitun eleen käyttämistä tiloissaan. Lehto on siten rikkonut keskusvaalilautakunnan antamaa vaalimainontaa koskevaa oh- jeistusta.
Lehto on kirjallisesta varoituksesta huolimatta jatkanut vaalimainontaa, joka on todettu yliopiston asettaman ohjeistuksen vastaiseksi. Lehtoa ei ole siten rangaistu samasta teosta kahteen kertaan. Kysymyksessä ei ole myöskään ollut ehdollinen vaaleista poissulkeminen. Asiassa ei ole ilmennyt, että Lehtoa olisi kohdeltu eri tavalla muiden vastaavassa tilanteessa olevien ehdokkaiden kanssa tai että tarkoitussidonnaisuuden periaatetta olisi loukattu.
Vaalimainonnan rajoittaminen ja vaaleista poissulkeminen ovat poikkeukselli- sia toimenpiteitä, joille on oltava painavat perusteet. Lehto on käyttänyt sanan- vapauttaan hyvien tapojen vastaisesti, joten sananvapauden rajoittamiselle on ollut asianmukainen peruste. Keskusvaalilautakunta ei ole päätöksellään puut- tunut sananvapauden suojan ydinalueisiin. Saadun selvityksen perusteella kes- kusvaalilautakunta ei ole ylittänyt sille kuuluvaa itsehallintoon perustuvaa har- kintavaltaa.
Valituksenalaista päätöstä ei ole syytä muuttaa.
6 (6)
Sovelletut oikeusohjeet
Perusteluissa mainitut Hallintolaki 6 § Suomen perustuslaki 123 § 1 mom Tampereen yliopiston pääsääntö 17 §
Muutoksenhaku
Yliopistolain 86 §:n 1 momentin mukaan tähän päätökseen ei saa hakea muu- tosta valittamalla.
Esittelijä Hans Muroke
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Eija Mäkelä, Virpi Juujärvi ja Ria Savolainen.
Jakelu ja oikeudenkäyntimaksu
Päätös Seppo Lehto
Jäljennös Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan keskusvaalilautakunta

Oikeudenkäyntimaksu 250 euroa, laskutetaan myöhemmin
-----


------------------

https://sinimusta-viheroikeisto.blogspot.com/

-------------

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Sinimusta Viheroikeisto hakee ehdokkaita listalleen Tampereen yliopiston edustajistovaaleissa 2018

Sinimusta Viheroikeisto hakee ehdokkaita listalleen Tampereen yliopiston edustajistovaaleissa 2018 

http://tampereen-yliopiston-edarivaalit.blogspot.com/ tervetuloa mukaan vaikuttamaan ehdokaslistallemme


Seppo Lehto, Olli Heikkilä etc pro Patria kansallismielisiä Tampereen yliopiston edustajistoon ilman komusaastaa, kiitos.
 TTKK:n ruokan pöydällä 8.8.2018 ollut juliste, otin kuvan talteen ;) teekkarien ajattelusta mokutuksen ja islamisaation suhteen


----------------------------
2017 Tamyn edustajistovaaleista jäi jtkn hampaankoloon punamädätyksenä: http://mita-vittua-kysymys.blogspot.com/2017/11/tampereen-yliopiston-stalinismia-ja.html
------------------


-----------------------------------------------------



perjantai 16. maaliskuuta 2018

Tampereen yliopiston hallinnolle Tamylle viralliset nuhteet oheisella Seppo Lehto videolla 16.3.2018 Ohessa tamperelainen morottaja välittää opetusvideon kaikille punikkistalinisteille

Tampereen yliopiston hallinnolle (klikkaa yltä video pyörimään) Tamylle viralliset nuhteet oheisella Seppo Lehto videolla 16.3.2018 Ohessa tamperelainen morottaja välittää opetusvideon kaikille punikkistalinisteille @TamyTampere Aviisi-lehti imeköön stalinin jätöksiä Sankarihaudoilla miettien miksi jakavat komuvalheita vielä 2018

Hävetkää Saatanan tunarit, kusette varmaan sankarihaudoillekin teesienne mukaan sankarivainajatkin lienevät natsja ja fasisteja? 

Olette häikäistyneet omista tamypunikkien valheistanne, ettekä näe missä aurinko paistaa. Pää pois stalinismin perseestä ja isänmaan asiaa julki kuten Seppo Lehdolta ohessa olevalla videolla tamperelaisesta morosta ja Herran siunauksesta


---------------------------
---------------------

torstai 22. helmikuuta 2018

Hämeenlinnan hallinto-oikeus https://sinimustaviheroikeisto.blogspot.fi Kaisa Laukka ei noudata hyvää hallintoa kun ei vastaa sähköpostilla asian etenemisestä, eikä halua ymmärtää että prosessiosoite on sama kuin sähköposti

Hämeenlinnan hallinto-oikeus https://sinimustaviheroikeisto.blogspot.fi  Kaisa Laukka ei noudata hyvää hallintoa kun ei vastaa sähköpostilla asian etenemisestä, eikä halua ymmärtää että prosessiosoite on sama kuin sähköposti vapaussoturi@gmail.com - Mikä tässä on vaikeaa? Kertokaa ja kommentoikaa?

Seppo Lehto maakuntavaaliehdokas 2018
http://maakuntavaaliehdokas-Seppo-Lehto.blogspot.fi
eduskuntavaaliehdokas 2019
-----------------------
.......................

maanantai 13. marraskuuta 2017

Tampereen Yliopiston Ylioppilaskunnan Keskusvaalilautakunta OIKAISUVAATIMUS

Seppo Lehto 14.11.2017



Tampereen Yliopiston Ylioppilaskunnan Keskusvaalilautakunta



OIKAISUVAATIMUS


Keskusvaalilautakunnan päätöstä ehdokkaana toimineen Seppo Lehdon poissulkemista edustajistovaaleista vaaditaan mitätöitäväksi, sekä käytyjen vaalien tulosta vaaditaan mitätöitäväksi ja uusia vaaleja järjestettäväksi. Asiaa vaaditaan käsiteltäväksi kiireellisenä. Mikäli TAMY ei tee itseoikaisua, viedään asia hallinto-oikeuteen. Perustelut ovat seuraavat:
Somemarkkinointi on maan tapa, sitä ei voi rajoittaa mikään tamyn keskusvaalilautakunta.

Tamyn vaaliohjeet ovat ovat hyvin laveat - "hyvät käytöstavat" on epämääräinen ja mielivaltaisesti tulkittavissa, kuten nyt on tehty hyvin bolsevistiseen politbyroo tapaan, ei suomalaiseen vaalijärjestelmään kuuluvin tulkinnoin. Bellamytervehdys eli roomalainen tervehdys ei Suomessa loukkaa kenenkään ihmisarvoa, kirkollisena tervehdyksenä paavilla, sekä luterilaisellakin kirkolla kasteessa ja ripillekutsussa “Herran siunauksena”, eikä tässäkään tapauksessa tamperelaisena moro-tervehdyksenä.  Sinimusta Viheroikeistoon kohdistuva Tamyn vaaliehdokkaan hylkäys huomiotava tätä stalinistis-putinistista taustaa varten.

Suomessa ei myöskään tunneta ennakkosensuuria, joten keskusvaalilautakunnan toiminta on ennennäkemätöntä puuttumista sananvapauteen
Tamy:n mielipide epäsopivista käsitervehdyksistä on liian tulkinnanvarainen sellaisen päätöksen tekemiseen, että laillinen ehdokas voitaisiin sulkea pois julkisoikeudellisen yhteisön vaaleista. Keskusvaalilautakunnan päätöksen tulee perustua yleisesti hyväksyttäviin perusteluihin, kuten yliopistolaissa mainitut kurinpitotoimet tai muiden viranomaisten antamat rangaistukset, jotka voidaan suoraan liittää ehdokkaan vaalityöhön.
Eduskunnan punalahtarien perintöä vaaliva Eero Heinäluoman antamaa porttikieltoa ei voida soveltaa edustajistovaalien vaalikampanjointiin, sillä kyseinen porttikielto ei estä asettumasta kansanedustajaehdokkaaksi ja edelleen toimimasta kansanedustajana eduskunnassa.
Hyvien tapojen vastaisuus ei ole peruste tuomita henkilöä yksinomaan ideologian perusteella, sillä jokaisella on mielipiteenvapauden nojalla oikeus määritellä oma suhtautumisensa kuhunkin uskonnolliseen, poliittiseen tai muuhun vastaavaan ideologiaan

Yliopisto on julkinen paikka. Yliopistolla saat ottaa itsestäsi kuvia eikä käden pitäminen heiluminen tietyssä asennossa tai kuvien videoiden ottaminen ole kiellettyä, vaan ilmaisuvapaus kuuluu perusoikeuksiin, eikä sitä voida rajoittaa niin että mikä on muille sallittua on Seppo Lehdolta kiellettyä.

Julkisuudessa on asiaa pohdittu oheiseen tapaan:
Ei tarvitse olla edes juristi, että voi todeta keskusvaalilautakunnan päätöksen olevan perusteeton, sillä yliopiston tiloissa tehdyt tervehdykset eivät riko olemassa olevia sääntöjä - ei vaikka kyseessä olisi ns. natsitervehdys; kyseisestä asiasta ei ole säädöstä eikä oikeudellista ennakkopäätöstä. Hyvät käytöstavat taas ovat täysin subjektiivinen käsite, eikä sellaiseen viittaamisella ole mitään tekemistä julkisissa sekä yliopistolain alaisissa vaaleissa. Keskusvaalilautakunnan päätös sulkea Lehto pois vaaleista perustuu mielipiteeseen eikä täsmällisesti osoitettuun riittävän vakavaan rikkeeseen.
Ei tarvitse olla Nostradamus, jos ennustaa, ettei hallinto-oikeuden mukaan Tamy:n keskusvaalilautakunnan päätös sulkea Seppo Lehto pois edustajistovaaleista ole ylioppilaskunnassa sovelletun hallintolain (434/2003) mukainen. Edustajistovaalien tulos mitätöidään ja uusintavaalit määrätään järjestettäväksi.

Kiistetään väitteet "törkeästi rikkonut" vaalilautakunnan määräyksiä on vastattu Tamylle määräaikaan mennessä, oikeutta pitää omia blogeja ja sometilejä ei voida evätä P-Korea ja sovjet tapaan mielivaltaisin tarkoitushakuisin tulkinnoin.

Liitteenä valokuvanäytteet eri maiden valtiojohtajista vastaavissa tervehdyksissä jätettiin vastineessa Donald Trumpista alkaen.’

Mikä siinä roomalaisessa morotervehdyksessä on asiatonta? Onko olemassa oikeuden ennakkotapauksia, joissa yliopiston tiloissa tehdyistä roomalaisista tervehdyksistä on seurannut rangaistus? Mikä erottaa keskusvaalilautakunnan toiminnan täydestä mielivaltaisuudesta? Entä mitä tapahtuu yleisesti koko äänestysprosessille ja sen vapaiden vaalien luotettavuudelle?
Miten tämä eroaa Putinin toisinajattelijoiden jahdista Venäjän vaaleissa? Navalnyi etc.

6. Edustajistovaaleissa oli käyty jo ennakkoäänestys eli vaalien tarkoituksen kannalta ulossulkeminen on ankara ja kohtuuton päätös. Tamyn vaalisäännöissähän oli myös yhtenä vaihtoehtona "vaalimainonnan rajoittaminen": miksi he eivät tehneet lievempää ratkaisua, kun kerran ongelma oli nimenomaan mainostaminen?

Vaalijärjestyksen 38§ mukaan keskusvaalilautakunnalla on oikeus sulkea pois ehdokas vaalivilpin tai keskusvaalilautakunnan määräysten törkeän rikkomisen johdosta. Vaaliin osallistujille ei kuitenkaan oltu annettu mitään tilan ja tilaisuuden sääntöjä tai hyviä tapoja koskevia määräyksiä sisältävää dokumenttia, vaan kyseisistä aiheista ohjeistettiin TAMY:n 1.6.2017 antamassa dokumentissa: “Ohjeita ja rajoituksia vaalimainonnalle vuoden 2017 edustajistovaaleissa”. Näin ollen määräysten rikkominen ei annetun dokumentin osalta ole edes mahdollista, sillä se ei sisällä lainkaan määräyksiä. Valittaja ei ylipäätään ole TAMY:n tai sen keskusvaalilautakunnan määräysvallan alainen.

Päätöksessä on väitetty, että hallintojohtaja Petri Lintusen mukaan natsitervehdysten esittämiselle on nollatoleranssi myös yliopiston tiloissa. Yksittäisen yliopiston virkamiehen henkilökohtainen mielipide, jota ei ole hallinnossa dokumentoitu tilaa käyttäviä sitovaksi säännöksi, ei voi oikeusvaltiossa olla sitova velvoite, jonka rikkomisesta voitaisiin rangaista.

Oikeusvaltiossa ei yhdestä teosta voida antaa kahta eri rangaistusta. Tässä tapauksessa on Seppo Lehdolle annettu ensin kirjallinen varoitus, ehdollinen vaaleista poissulkeminen ja vaaleista poissulkeminen. Annettu ehdollinen poissulkeminen on myös rangaistusmuoto, jota ei vaalijärjestyksessä mainita.

Äänestäjiä harhautettiin käydyssä vaalissa virheellisellä ehdokaslistalla. Seppo Lehdon nimi ehdokasnumeroineen oli mukana virallisella ehdokaslistalla TAMY:n virallisella ilmoitustaululla äänestyksen loppuun asti, vaikka hänet oli julkisuuteen annettujen tietojen mukaan suljettu pois vaalista. Aiheutetulla hämmennyksellä vaikutettiin äänestyspäätöksiin.

Hallintolain 6 § velvoittaa tasapuolisuuteen ja toimivallan käyttämiseen yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Syrjintä väitetyn ideologisen kannan perusteella rikkoo tasapuolisuuttaa, eikä syrjintä ideologisen kannan perusteella ole hyväksyttävää. 6 § velvoittaa myös puolueettomuuteen, sillä keskusvaalilautakunnan päätöksessä nimenomaisesti pyritään sulkemaan tietyn ideologian edustaja pois vaalista.

Julkisuudessa on käsitelty esim. Tapausta, jossa Oikeusministeriö valtiollisten ja kunnallisten vaalien järjestäjänä puuttuu myös vaaliteemojen sisältöön, joka menetelmänä kuuluu pikemminkin Orwellilaisiin dystopioihin ja totalitaristisiin järjestelmiin.
Ajan suunta näyttää olevan kohti orwellismia ja ennakkosensuuria, mikä ei voi olla hyväksyttävää:
Viite: https://www.suomenuutiset.fi/oikeusministerio-oli-mukana-rakentamassa-jarjestelmaa-jolla-kytattiin-vaaliehdokkaiden-jokaista-someviestia/


Korostetaan:

Hallintolaki 6.6.2003/434

1 §
Lain tarkoitus
Tämän lain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hallintoasioissa.

6 §
Hallinnon oikeusperiaatteet
Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden

31 §
Selvittämisvelvollisuus
Viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset.

49 g §
“Oikaisuvaatimuksen ratkaiseminen ja virheen korjaaminen
Otettuaan oikaisuvaatimuksen tutkittavakseen viranomainen voi muuttaa hallintopäätöstä, kumota päätöksen tai hylätä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuspäätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin. “
Perustuslaki: Sananvapaus on jokaisen perusoikeus. Sen mukaan jokaisella on oikeus muun muassa julkistaa tietoja, mielipiteitä ja viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Julkisuudessa Tamyn toiminta on herättänyt huomiota vapaita vaaleja koskevien syrjivien tulkintojena takia.

Esim oheiseen tapaan: “Tamy tulee failaan tän jollakin typerällä vihervassariragellansa. Sepin pitää ehdottomasta painottaa, että päätös on perustunut keskusvaalilautakunnan subjektiiviseen mielipiteeseen, eikä yleisesti hyväksyttyyn rikkeeseen, josta voi seurata vaaleista poissulkeminen. Roomalainen tervehdys tmv:t (erityisesti ilman sieg heil -kiljuntaa) on suomalaisessa yliopistossa täysin sallittua sekä mielipiteenvapauden suojaamaa toimintaa.”

Ylilauta.org:lla on otettu kantaa oheiseen tapaan: https://ylilauta.org/satunnainen/73370016#no73728620

“Tamy:n päätöksellä saisi pyyhkiä persettä, kun ovat puuttuneet lain takaamaan oikeuteen olla ehdolla vaaleissa. Lisäksi, kun ottaa huomioon hallinto-oikeuden päätöksiin kuluva aika sekä keskusvaalilautakunnan mahdollisuus valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, tilanne on Sepin kannalta kohtuuton. Tiedä sitten onko hallinto-oikeudelta mahdollista anoa nopeutettua käsittelyä, kun valittu edustajisto istuu vain vuoden.”

Tamyn tarkoishakuisuus bolsevisminäkemyksineen näkyy oheisella
https://ylilauta.org/satunnainen/73370016#no73728620

“Jännää miten tavallinen tervehdys voidaan tulkita sellaiseksi, että henkilö suljetaan julkisoikeudellisen yhteisön vaaleista. Tamy:lla on varmaan jokin hyvä perustelu valmiina, kun hallinto-oikeus sitä pyytää.”


-------------------------------------------------------------------------

Liitteet; perusoikeuksia ja ihmisten vapaita vaaleja loukkaava dokumentiti liitteenä alla:


LIITE 1. Keskusvaalilautakunnan päätös 6.11.2017 ja alimpana 1.11.2017 lähetetty:
----------------------------------------------------------

Keskusvaalilautakunnan päätös 6.11.2017:

Keskusvaalilautakunta päätti sulkea Seppo Lehdon pois Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleista 2017. Vaalijärjestyksen 38§ mukaan keskusvaalilautakunnalla on oikeus sulkea pois ehdokas vaalivilpin tai keskusvaalilautakunnan määräysten törkeän rikkomisen johdosta.
Keskusvaalilautakunta esittää perusteluinaan seuraavaa:
Asianosaiselle on tuotu tietoon 24.10.2017, että hänen vaalimainontaansa pidetään keskusvaalilautakunnan vahvistamien vaalimainonnan sääntöjen vastaisena hänen julkaistuaan itsestään kuvan tekemässä natsitervehdystä Tampereen yliopiston tiloissa. Kuvatekstissä kuva linkitettiin edustajistovaaliehdokkuuteen. Asianosaiselta pyydettiin asiasta selvitystä 1.11.2017 klo 12 mennessä.
Kokouksessaan 1.11.2017 keskusvaalilautakunta päätti asianosaista kuultuaan antaa kirjallisen varoituksen Seppo Lehdolle keskusvaalilautakunnan vahvistamien vaalimainonnan sääntöjen rikkomisesta (vaalijärjestys 38§).

Keskusvaalilautakunta piti perusteluissaan epäuskottavana selitystä, jonka mukaan Seppo Lehdon vaalimainonnassa käyttämä tervehdys ei olisi natsitervehdys vaan tamperelainen moro-tervehdys. Lehto on julkaissut kuvan Rajat kiinni Tampere–blogissa, jossa samassa blogitekstissä on useita kuvia Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen edustajista. Kuvatekstit kuten ”Seppo Lehto ja Terhi Kiemunki osallistuivat Pohjoismaisen Vastarinnan Sananvapausmielenosoitukseen tyytyväisinä: Kansakunnan herääminen on alkanut” antavat ymmärtää, että Lehto kannattaa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aatepohjaa. Pohjoismainen vastarintaliike kertoo omilla sivuillaan, että se tunnustaa kansallissosialistisen maailmankatsomuksen (vastarinta.com/vastarintaliike). Myös Lehdon vaaliliiton nimi (Sinimusta Viheroikeisto) ja hänen vaaliliittonsa virallisilla blogisivuilla viitattu AKS:n ja IKL:n perinne luovat tulkintakontekstin, jossa tervehdystä on perusteltua pitää natsitervehdyksenä.
Lehdon esittämät natsitervehdykset on todettu olevan hyvien käytöstapojen vastaisia myös Suomen eduskunnassa, jonne Lehto on saanut porttikiellon tervehdyksen esittämisen johdosta.
Tampereen yliopiston hallintojohtaja Petri Lintusen mukaan natsitervehdysten esittämiselle on nollatoleranssi myös yliopiston tiloissa.
Keskusvaalilautakunta myös päätti 1.11.2017, että mikäli Tampereen yliopiston tiloissa tai muualla otettuja edustajistovaalien markkinoinnin yhteydessä käytettyjä natsitervehdyskuvia ei ole poistettu sunnuntaihin 5.11.2017 klo 23:59 mennessä markkinointiin käytetyistä kanavista, keskusvaalilautakunta päättää Seppo Lehdon vaaleista poissulkemisesta kokouksessaan 6.11.2017. Lisäksi keskusvaalilautakunta edellytti, että edustajistovaaleihin liittyvässä mainonnassa ei jatkossa käytetä kansallissosialistista symboliikkaa vaaleista poissulkemisen uhalla.

Lehto ei ole pyynnöstä huolimatta poistanut vaalimainonnan vastaisia kuvia ja on julkaissut niitä itsestään lisää myös Tampereen yliopiston tiloissa vaalimainonnan sääntöjen ja keskusvaalilautakunnan pyynnön (24.10.2017) ja kirjallisen varoituksen (1.11.2017) vastaisesti. Ks. esim. https://twitter.com/SeppoLehto, http://rajat-kiinni-tampere.blogspot.fi/ (21.10.2017), http://sinimusta-viheroikeisto.blogspot.fi/(29.9.2017, 18.10.2017) http://sinimustaviheroikeisto.blogspot.fi/ (24.10.2017, 31.10.2017) http://mita-vittua-kysymys.blogspot.fi/(1.11.2017). Keskusvaalilautakunta pitää Lehdon vaalimainonnan sääntöjen rikkomista toistuvana ja tahallisena sekä kirjallisen varoituksen laiminlyöntiä törkeänä.

Päätöksestä valittaminen
Keskusvaalilautakunnan päätöksestä saa valittaa kuten ylioppilaskunnan pääsäännön 40§ säädetään.   
40 § Ylioppilaskunnan hallintoasiaa koskevaan päätökseen saa yliopistolain (558/2009) mukaan vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään. Oikaisua saa vaatia se asianosainen, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun päätös on asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan viralliselle ilmoitustaululle tai kun asianosaista on tarvittaessa tiedotettu päätöksestä henkilökohtaisesti.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista sille toimielimelle, joka on päätöksen tehnyt. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/96) säädetään. Ylioppilaskunnan jäsenellä on myös oikeus hakea muutosta ylioppilaskunnan toimielimien päätökseen sillä perusteella, että päätös on syntynyt laista, säännöistä taikka muista ylioppilaskuntaa koskevista määräyksistä poikkeavassa järjestyksessä tai että päätös on muutoin lain tai ylioppilaskuntaa koskevien määräysten vastainen. Päätöksestä, joka on luonteeltaan yksinomaan asiain valmistelua tai toimeenpanoa, ei kuitenkaan saa valittaa. Valitus on tehtävä Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/96) säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.


Lisätietoja:
Keskusvaalilautakunnan sihteeri

-------------------------------------------------


Keskusvaalilautakunnan päätös 1.11.2017

Ohessa Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan keskusvaalilautakunnan päätös koskien vaalimainonnan sääntöjen rikkomista:

Keskusvaalilautakunta päätti asianosaista kuultuaan antaa kirjallisen varoituksen Seppo Lehdolle keskusvaalilautakunnan vahvistamien vaalimainonnan sääntöjen rikkomisesta (vaalijärjestys 38§). Mikäli Tampereen yliopiston tiloissa tai muualla otettuja edustajistovaalien markkinoinnin yhteydessä käytettyjä natsitervehdyskuvia ei ole poistettu sunnuntaihin 5.11.2017 klo 23:59 mennessä markkinointiin käytetyistä kanavista, keskusvaalilautakunta päättää Seppo Lehdon vaaleista poissulkemisesta kokouksessaan 6.11.2017. Lisäksi keskusvaalilautakunta edellyttää, että edustajistovaaleihin liittyvässä mainonnassa ei jatkossa käytetä kansallissosialistista symboliikkaa vaaleista poissulkemisen uhalla.
Tampereen yliopiston ylioppilaskunta poistaa vaalikoneessa julkaistun Lehdon natsitervehdyskuvan.
Keskusvaalilautakunta esittää perusteluinaan seuraavaa:
Keskusvaalilautakunta pitää epäuskottavana selitystä, jonka mukaan Seppo Lehdon vaalimainonnassa käyttämä tervehdys ei olisi natsitervehdys vaan tamperelainen moro-tervehdys. Lehto on julkaissut kuvan Rajat kiinni Tampere–blogissa, jossa samassa blogitekstissä on useita kuvia Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen edustajista. Kuvatekstit kuten ”Seppo Lehto ja Terhi Kiemunki osallistuivat Pohjoismaisen Vastarinnan Sananvapausmielenosoitukseen tyytyväisinä: Kansakunnan herääminen on alkanut” antavat ymmärtää, että Lehto kannattaa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aatepohjaa. Pohjoismainen vastarintaliike kertoo omilla sivuillaan, että se tunnustaa kansallissosialistisen maailmankatsomuksen (vastarinta.com/vastarintaliike). Myös Lehdon vaaliliiton nimi (Sinimusta Viheroikeisto) ja hänen vaaliliittonsa virallisilla blogisivuilla viitattu AKS:n ja IKL:n perinne luovat tulkintakontekstin, jossa tervehdystä on perusteltua pitää natsitervehdyksenä.
Lehdon esittämät natsitervehdykset on todettu olevan hyvien käytöstapojen vastaisia myös Suomen eduskunnassa, jonne Lehto on saanut porttikiellon tervehdyksen esittämisen johdosta.
Tampereen yliopiston hallintojohtaja Petri Lintusen mukaan natsitervehdysten esittämiselle on nollatoleranssi myös yliopiston tiloissa.
Lehto ei ole pyynnöstä huolimatta poistanut vaalimainonnan vastaisia kuvia, vaan ottanut niitä itsestään lisää Tampereen yliopiston tiloissa vaalimainonnan sääntöjen ja keskusvaalilautakunnan pyynnön (24.10.) vastaisesti. Ks. esim. https://twitter.com/SeppoLehto


Päätöksestä valittaminen
Keskusvaalilautakunnan päätöksestä saa valittaa kuten ylioppilaskunnan pääsäännön 40§ säädetään.   
40 § Ylioppilaskunnan hallintoasiaa koskevaan päätökseen saa yliopistolain (558/2009) mukaan vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään. Oikaisua saa vaatia se asianosainen, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun päätös on asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan viralliselle ilmoitustaululle tai kun asianosaista on tarvittaessa tiedotettu päätöksestä henkilökohtaisesti.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista sille toimielimelle, joka on päätöksen tehnyt. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/96) säädetään. Ylioppilaskunnan jäsenellä on myös oikeus hakea muutosta ylioppilaskunnan toimielimien päätökseen sillä perusteella, että päätös on syntynyt laista, säännöistä taikka muista ylioppilaskuntaa koskevista määräyksistä poikkeavassa järjestyksessä tai että päätös on muutoin lain tai ylioppilaskuntaa koskevien määräysten vastainen. Päätöksestä, joka on luonteeltaan yksinomaan asiain valmistelua tai toimeenpanoa, ei kuitenkaan saa valittaa. Valitus on tehtävä Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/96) säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.



Lisätietoja:
Sanni Pietilä,
Keskusvaalilautakunnan sihteeri
paasihteeri@tamy.fi



Ystävällisin terveisin

--

Sanni Pietilä

Pääsihteeri
Secretary General
+ 358 50 361 2854 | paasihteeri@tamy.fi

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta
Student Union of University of Tampere

Tamy | Yliopistonkatu 60 A | 33100 Tampere
tel. (ark. 9-11 ja 12-16)
tamy@tamy.fi | www.tamy.fi


--------------------------------------

Selvityspyyntö koskien vaalimainonnan rikkomista

Sanni Pietilä
Liitteet 24.10.2017

Selvityspyyntö

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 24.10.2017 päättänyt pyytää teiltä kirjallista selvitystä vaalimainonnan sääntöjen rikkomisesta ennen asian ratkaisemista.

Keskusvaalilautakunta on antanut 31.5.2017 seuraavat ohjeet vaalimainonnalle:
Vaalimarkkinoinnissa tulee ottaa huomioon tilan ja tilaisuuden säännöt sekä hyvät käytöstavat.
Keskusvaalilautakunta varaa jokaiselle vaaliliitolle virallisen ilmoitustaulun vaalimainoksille. Näiden lisäksi vaalimainoksia levittäessä tulee ottaa huomioon tilan säännöt.
Vaalimainonnan yhteydessä ei saa tarjota mahdollisuutta äänestämiseen.
Äänestäjän valinnanvapaus tulee varmistaa kaikissa tilanteissa.
Yliopiston sähköpostin käyttösääntöjen mukaisesti ehdokkaiden, vaaliliittojen tai -renkaiden vaalimainoksia tai vaalitapahtumien mainoksia ei saa lähettää sähköpostilistoille.    
Vaaleihin liittyvistä tapahtumista saa ilmoittaa Tamyn Tapahtuu-tiedotteessa ja Tamyn tapahtumakalenterissa.
Keskusvaalilautakunnan tietoon on saatettu, että olette mainostaneet ehdokkuuttanne ensimmäisenä mainitun säännön vastaisesti julkaistuanne liitteenä olevan kuvan.
Keskusvaalilautakunta pyytää teiltä kirjallista selvitystä edellä mainitusta vaalimainonnan rikkomisesta 1.11.2017 klo 12 mennessä joko postitse osoitteeseen Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere tai sähköpostitse osoitteeseen tamy@tamy.fi. Asianosainen on vastuussa siitä, että selvitys saapuu ajoissa. Keskusvaalilautakunta myös vaatii kyseessä olevan kuvan poistamista. Mahdollisista rangaistusmuodoista päätetään vaalijärjestyksen 38§ mukaan.

Vaalijärjestyksen 38§ mukaan:
Keskusvaalilautakunta  määrää  rangaistukset  äänestäjille,  ehdokkaille,  vaaliliitoille  ja  vaalirenkaille sääntöjen  sekä  keskusvaalilautakunnan  antamien  määräysten  rikkomisesta  asianosaisia  kuultuaan.
Käytettävien   rangaistuskeinojen   suuntaviivat   on   määritettävä   samalla   kun keskusvaalilautakunta vahvistaa ohjeet ja rajoitukset vaalimainonnalle.
Keskusvaalilautakunnalla   on   oikeus   sulkea   pois   ehdokas   vaalivilpin   tai   keskusvaalilautakunnan määräysten törkeän rikkomisen johdosta.
Keskusvaalilautakunnan käytössä olevat rangaistusmuodot ovat seuraavat:
1. kirjallinen varoitus
2. ehdokkaan, vaaliliiton tai renkaan vaalimainontaa koskevat rajoitukset
3. vaaleista poissulkeminen

Lisätietoja:
Sanni Pietilä,
Keskusvaalilautakunnan sihteeri
paasihteeri@tamy.fi
Liitealue

Suomalainen Vapaussoturi <vapaussoturi@gmail.com>
Liitteet 24.10.2017

Arvon Sanni Pietilä
To: Sanni Pietilä,
Keskusvaalilautakunnan sihteeri

LIITE 2. Seppo Lehdon vastine, lehdistötiedote ja kantelu Eduskunnan Oikeusasiamiehelle

Lähettäjä Seppo Lehto
http://sinimusta-viheroikeisto.blogspot.fi
Tampere
E-mail: vapaussoturi@gmail.com

Lehdistötiedote 24.10.2017 ja tutkintapyyntö eoa-kansliaan Tamyn edustajan mahdollisesta rikollisesta vaikuttamisyrityksestä yliopistovaaleissa vaalimainontaa mielivaltaisella rajoittamispyrkimyksellä estäen

Te olette nyt rikkomassa yhdenvertaisuutta demokraattisessa Suomessa ja pyritte toimimaan kansandemokraattisen Saksan vaalilakien mukaan. Suomessa noudatetaan Suomen lakia.

Suomessa ei Tamy voi toimia vaalilakeja rikkoen mielivaltaisilla tulkinnoilla, jotka kumpuavat punaisesta kommunismi- ja kansandemokraattisesta valheesta.

Tervehtimiseni on sallittu ko tapaan jo 1992 alkaen kunta- ja eduskuntavaaleissa, ilman moitteen sijaa oikeusministeriö, eikä keskusvaalilautakunnat ole asiaan puuttuneet.

Suomen laissa ei kielletä tervehtimistä Seppo Lehdolta poissulkien sitä mikä muille, jopa eduskunnassa päätöksiä tekeville kansanedustajillekin on sallittu. Ei Trumpia tmv usa:n presidenttiehdokaita kukaan lehtineekeri lähtenyt vaalien aikaan väittämään käsi ylhäällä tervehdysten takia vaalilakien rikkomisesta.

Vaadin oikeusviranomaisilta huomautusta Tamylle vaalirauhan rikkomisesta tmv, mikäli tämä vaalirauhan häirintä jatkuu muunakin kuin vaaliesitteidemme repimisinä yliopiston vaalijulisteille tarkoitetuilta paikoilta.

Suosittelen perehtymään Suomen lakiin perusoikeuksien suojasta ja yhdenvertaisuudesta (Entinen hallitusmuoto 5 § )

Emme ole nyt DDR Merkelin Saksassa, Suomessa ei ole yhtä vainoharhaista lainsäädäntöä missä tervehtiviltä suklaajoulupukiltakin katkottu kädet.


Mitä vikaa vaalikuvassani? Tarkenna ihmeessä, niin että se täyttää Suomen lainsäädännön kaikki muotoseikat.

Vastaavia kuvia on mm rkp:n edustajasta syksyltä 2013, jyrki kataisesta, jutta urpilaisesta, timo soinista, martti ahtisaaresta, benjamin netanjahu knesset kuva alla liitteenä, jne.

Minähän olen kulttuurinrikastaja Huk ja jatkan opintojani kultuuriani rikastaen.

Huomautettakoon, että olen vaaleissa ja vaalikuvissani poseerannut vastaavasti jo vuodesta 1992 nettimarkkinoinnissani ymv vastaavissa tilanteissa, eikä asiasta ole ollut mitään virallista moittimista poliisin, syyttäjän, eikä oikeusjärjestelmän taholta, sillä Suomessa saa tervehtiä vapaasti ystävällisesti, eikä räjähteitä väkijoukkoon heitellen kuten anarkistikomut 21.10.2017 sananvapausmielenosoituksessa Tampereella tapaan.


Paavi, joulupukki, USA:n presidenttiehdokkaat viime vaaleissa Obama etc ja sen jälkeenkin Trump on tv- ja lehtikuvissa kuten kiinalaiset poliitikotkin tervehtineet samaan tapaan, joten ei kai minun tervehtimisessäni voi olla mitään vikaa, muutenhan kyse on poliittisesta syrjinnästä?

Muistutettakoon historioitsijan näkökulmasta että samoin hakaristi sisältyy mm presidentinlippuun, sankarivainajien hautakiviin, valtiollisiin korkeimpiin arvomerkkeihin.

Alla kuvia, kuvat nimetty. Paradoksaalisesti tunnettu Enbuske tv-juontojensa alussa tervehtinyt vastaavasti useasti, enkä ota tähän Kummeliparodiota mukaan lain.

Tamyvaaliehdokas Seppo Lehto
Sinimusta Viheroikeisto ehdokas
http://sinimusta-viheroikeisto.blogspot.fi

Sinimusta Viheroikeisto -ehdokasryhmä                                         31.10.2017
Tampereen Yliopiston Ylioppilaskunnan Keskusvaalilautakunta

LIITE 3. Ehdokasryhmän vastine
SELVITYS
Viitaten 24. lokakuuta 2017 lähettämäänne selvityspyyntöön, vastaamme seuraavaa.

Seppo Lehdon kuvassaan esittämä tervehdys on perinteinen tamperelainen ns. moro-tervehdys, jossa tervehtijä nostaa oikean kätensä, ja sanoo: ”s’on moro”. Kyseinen tervehdys ei Tampereella loukkaa hyviä tapoja, vaan päinvastoin osoittaa kohteliaisuutta kanssaihmistä kohtaan. Kyseisen tervehdyksen kaappaaminen poliittisen ajojahdin välineeksi epäinhimillistävänä ja demonisoivana symbolina on pahimmanlaatuista kulttuurista appropriaatiota, jollaista on kautta historian käytetty alkupäiskansojen vainoissa ja kansanmurhassa. Tuomitsemme jyrkästi moisen leimaamisen ja demonisoivan projektion Tampereen alkuperäisväestöä ja sen tapoja vastaan.

Ottaen huomioon, että edellisissä vaaleissa oli ehdolla ryhmä, joka vaalivideossaan esitti mm. huumeiden käyttöä, sidottujen ja huputettujen vankien teloittamista ja kurkun leikkaamista, tulitusta liikkuvasta autosta ja yliopistomme Linna-rakennuksen tuhoamisen räjähteillä ilman, että keskusvaalilautakunta olisi puuttunut kyseiseen ryhmittymän kampanjointiin hyviä käytöstapoja rikkovana, ja puuttui näissä vaaleissa yksinkertaiseen tervehdykseen, joudumme jatkamaan kampanjointiamme sen olettamuksen pohjalta, että keskusvaalilautakunta väärinkäyttää valtaansa toteuttaakseen poliittisesti värittynyttä äärivasemmistolaista vainoa ehdokasryhmämme liberaaleja yksilönvapautta korostavia ja aidosti ympäristöasioihin kantaan ottavaa ideologiaa vastaan.

Koska on oletettavissa, että keskusvaalilautakunta harjoittaa näissä vaaleissa poliittiseen mielipiteeseen perustuvaa laitonta syrjintää, joudumme vetämään pois ilmoittamamme tekniset avustajat vaalien toimittamisesta, jotta he eivät joutuisi tahtomattaan osallisiksi ja avunantajiksi keskusvaalilautakunnan mahdollisesti harjoittamaan rikolliseen syrjintään.

Tuomme myös keskusvaalilautakunnan tietoon hyvien tapojen vastaisena kampanjointina Sitoutumattomien Yhtyeiskuntatieteilijöiden Päätalon mainospaikalla olevan suoraan ehdokkaaseemme kohdistuvat hyvien tapojen vastaisen kampanjoinnin, jota äärivasemmistolaiset järjestelmällisesti samoin sanoin kohdistavat ehdokkaaseemme myös verbaalisesti. Kuva on liitetiedostona. Vaalijulisteemme on myös tätä kirjoittaessa tuhottu yhteensä 19 kertaa, ja kerran vaalijulisteemme oli Pinnissä korvattu äärivasemmiston sananvapaudenvastaista mielenosoitusta mainostavalla julisteella, mikä on osoitus laajemmasta syrjivästä ilmapiiristä yliopistollamme.


Olli Heikkilä
Seppo Lehto





Yhteenveto

Vihreiden somali Jama Jama halusi minusta vastaavia kuvia pari vuotta sitten, kuvat otettu hänen kamerallaan seuralaisensa kuvaamana. Kuvia aiheesta knessetissä, eduskunnassa jne ohessa vain näytteeksi: